Mitä apuvälineet ovat - Hankkiminen - Mitä apuvälineitä MMC:een ja hydrokefaliaan - Kustannukset - Apuvälinepalveluiden työnjako - Apuvälineitä koko elämän kirjoon
Mitä apuvälineitä MMC:een ja hydrokefaliaan?
PDF Tulosta

Lapsen tarvitsemien apuvälineiden oikea-aikaisella hankinnalla voidaan merkittävästi tukea menossa olevaa kasvun ja kehityksen vaihetta. Apuvälinetarpeen arviointi yhdessä lapsen perheen ja avokuntoutuksesta vastaavien terapeuttien kanssa on tärkeä osa lapsen kuntoutuksen suunnittelusta vastaavan moniammatillisen työryhmän työtä. WHO:n (World Health Organisation) ICF-malli (International classification of Functioning, Disability and Health) toimii hyvänä viitekehyksenä sekä lapsen kuntoutusta että tarvittavia apuvälineitä mietittäessä. ICF- mallin mukaan vamman vaikutus voi näkyä kolmella eri tasolla tai vain joillakin näistä.

Vamma vaikuttaa aina kehon rakenteeseen ja voi vaikeuttaa aktiivista toimintaa sekä ihmisen osallistumista elinympäristössään toimimiseen. Elinympäristö itsessään samoin kuin persoonallisuustekijät vaikuttavat myös vammautuneen osallistumisen mahdollisuuksiin ja halukkuuteen. Kuntoutustoimenpiteet ja apuvälineiden tarve voivat kohdistua vamman vaikutuksen mukaan eri tasoille, viimekädessä pyrkimyksenä on kuitenkin vammautuneen mahdollisimman täysipainoinen osallistuminen omassa elinympäristössään.

Lapset joilla on MMC tarvitsevat liikuntavammansa vuoksi usein yksilöllisesti suunniteltuja tukia, joilla tuetaan alaraajojen asentoa, koska osa lihasaktiviteetista puuttuu. Asentohoidolliset lastat, ortoosit ja korsetit estävät lihaskireyksien ja luisten virheasentojen syntymistä. Pystyasennon mahdollistavat apuvälineet ovat lapsille tärkeitä myös luuston vahvistumista ja suolen toimintaa ajatellen. Oman kehon ja ympäristön hahmottaminen monipuolistuu pystyasennossa. Vammatason mukaisesti osa lasten vartalon ja/tai alaraajojen lihaksista toimii ainakin osittain, tämä aktiviteetti pyritään aina hyödyntämään esimerkiksi kävelyyn tarkoitettujen ortoosien ja tukisidosten korkeutta ja ominaisuuksia mietittäessä. Toimintaa helpottavia välineitä ovat esimerkiksi erilaiset päivittäisten toimintojen apuvälineet kuten suihkutuolit ja työtuolit, paikasta toiseen siirtymistä helpottavat erilaiset kävelyn apuvälineet (kepit, kävelytelineet) ja pyörätuolit. Joskus elinympäristössä liikkumiseen ja ikätovereiden aktiviteetteihin osallistumisen mahdollistamiseksi tarvitaan sähköisiä apuvälineitä kuten erilaiset moottoroidut pyörätuolit ja sähköpyörätuolit.

Lisää tietoa ortooseista:

http://www.orthonova.fi/artikkelit/Ortoosijarjestelma_meningomyelocelessa.pdf

http://www.orthonova.fi/tuotteet.php