Harrastukset - Liikuntaopas - Sähly - Rohkeasti ryhmäliikuntaan - Laskettelu - Retkeily - Kuvataide - Valokuvaus - Musiikkia ja yhteisöllisyyttä
Rohkeasti ryhmäliikuntaan
PDF Tulosta

"Vaikka lieväkin hydrokefalia on pysyvä ja muuttumaton vamma, sen aiheuttamia vaikeuksia voi vähentää liikkumalla ja lihaskuntoa parantamalla".

Kouluaikojen ”sovelletusta” liikunnanopetuksesta…

Luulenpa, etten ole ainoa lievästi liikuntavammainen aikuinen, jonka kokemukset kouluaikojen liikuntatunneilta eivät ole kovin innostavia. Liikuntaryhmän ainoana erilaisena koululiikunta tarkoitti esimerkiksi yksinäisiä kävely- tai hiihtolenkkejä muiden luistellessa tai viimeisenä valituksi tulemista joukkuepeleissä.

Alaluokilla liikunta- ja välitunneilla leikittiin ja pelattiin kaikenlaista ja touhuttiin muutenkin suuremmassa ryhmässä. Sinne mahtui sekaan hitaamminkin liikkuvana. Murrosiässä, kun ”bestikset” ja kaveriporukat tulivat kuvaan mukaan, tilaa ei ollutkaan kaikille. Kun joku leimautuu poikkeavaksi yhdessä tilanteessa, murrosikäisille se voi riittää syyksi yksinjättämiseen sekä koulussa että vapaa-aikana.

Minulla hydrokefalia on melko näkymätön ja toiset huomasivat sen lähinnä liikuntatunneilla. Ylivarovainen liikunnanopettaja lisäsi erilaisuuden tunnetta. Hänelle oli lähes ”kauhistus”, kun yritin aina tehdä samaa kuin muutkin.

Muistan usein valittaneeni vanhemmilleni kavereiden puutetta, ja ettei kukaan halunnut olla kanssani. Onneksi pääsin kesäisin usein CP-liiton ja muille kursseille vertaisryhmään muiden nuorten joukkoon.

Koululiikunnan pitäisi kai tarjota onnistumisen kokemuksia ja kannustaa omatoimiseen kunnon ylläpitoon. Vammaisen liikkujan kohdalla koululiikunta saattaa kadottaa sen vähäisenkin liikuntamotivaation. Jos liikkumisen ilo katoaa koululaisena, sen uudelleen löytäminen aikuisena voi olla työn takana.

…ja sohvaperunasta innokkaaksi liikkujaksi!

Vähemmän onnistuneiden koululiikuntakokemusten takia liikuntani oli kouluajan jälkeen lähinnä pakollista fysioterapiaa. Aika kului muissa harrastuksissa, löysin ensin Invalidiliiton nuorisotoiminnan ja pian sen jälkeen liityin CP-yhdistykseen. Oman liikuntalajin etsiminen ei kiinnostanut. Välillä vanhemmat kyselivät, eikö olisi syytä liikkua muutenkin. Nuo kysymykset lähinnä harmittivat. Ajattelin, ettei ole vanhempien asia puuttua täysi-ikäisen liikkumiseen tai liikkumattomuuteen.

Jossain vaiheessa kävin uimassa, siitä olin innostunut lapsena Futuuri-kerhossa. Muutettuani toiselle puolelle kaupunkia uimahallimatka venähti kahteen kilometriin. Uiminen jäi lähes kokonaan. Mielestäni liikuntaa harrastetaan siksi, että se on mukavaa, ilman kuntoutustavoitteita. Omaa harrastusta ei vain tuntunut uinnin jäätyä löytyvän. Joitakin liikuntaryhmiä tuli kokeiltua. Erityisryhmissä vauhti oli liiankin rauhallinen, ja kansalaisopistossa koin olevani hidas ja muiden tiellä. Monta vuotta meni ilman lähes minkäänlaista vapaa-ajan liikuntaa. Sitten tapahtui jotain, joka teki ison muutoksen elämääni.

Kesällä 2006 työkaverit pyysivät minua mukaansa läheiseen liikuntakeskukseen. Epäröin, mutta uskaltauduin kuitenkin aloittelijoiden spinning-tunnille.

Spinningiä, pilatesta ja vähän muutakin

Spinning on sisäpyöräilyä ryhmässä musiikin tahdissa, ohjaajan johdolla. Spinningtunteja on erilaisia: rauhallisempia aloittelijoille tai muuten matalasykkeisempää liikuntaa haluaville, sekä vauhdikasta menoa siitä nauttiville. Sain ensikosketuksen siihen, että pystyin liikkumaan täysillä mukana samassa ryhmässä vammattomien kanssa. Innostava musiikki ja ohjaajan kannustus saivat aikaan sen, että olin aivan ”myyty”!
 
Hyvin menee silloin, kun voi vain keskittyä kuuntelemaan musiikkia ja ohjaajaa. Spinningtunti voi olla rankka tai helppo riippuen siitä miten paljon uskaltaa käyttää vastusta. Eikä pyörä kaadu! Kun tunnilla soivat tutut kappaleet ja ohjaaja iloisesti kannustaa jaksamaan vielä vähän, en voi olla siitä innostumatta! Tällaisen tunnin jälkeen jalat voivat olla spagettia ja olo hetken aikaa hiukan naatti, mutta viis siitä!
 
Spinningin myötä innostuin käymään myös muilla ryhmäliikuntatunneilla lihaskuntojumppa pumpista tanssitunteihin. Viime keväänä kokeilin ensimmäistä kertaa pilatesta, ja sitä voin lämpimästi suositella kaikille. Pilateksessa voi halutessaan keskittyä käsiliikkeisiin ja hengitystekniikkaan ja jättää jalkaliikkeet vähemmälle tai kokonaan pois.

Liikunnan aloittamisesta on nyt reilut puolitoista vuotta. Joillekin tunneille haluan päästä viikosta toiseen jo tunnelman takia. Hahmotushäiriön takia valitsen tunneilla paikkani salissa niin, että näen ohjaajan koko ajan. Silloin voin keskittyä liikkumiseen eikä tarvitse miettiä jokaista yksittäistä liikettä erikseen. On ollut mukava huomata, että harjoittelun myötä tarvitsen yhä vähemmän soveltamista.

Jos haluat kokeilla spinningiä tai pilatesta, tunteja löytyy monista yksityisistä liikuntakeskuksista. Liittyminen kuntokeskuksen jäseneksi saattaa vaatia sitoutumista kuukausimaksuihin pidemmäksi aikaa. Tuttu paikka ja etenkin tutut ihmiset saavat minut lähtemään useammin liikkeelle kuin muuten tulisi lähdettyä. Tuntuu hyvältä, kun tietää olevansa tervetullut liikuntapaikkaan omana itsenään. Tutuille ohjaajille on myös helppo kertoa miten vamma vaikuttaa liikkeiden tekemiseen.

Tuntemuksia

Vielä pari vuotta sitten vietin vapaa-aikani lähes pelkästään toisten liikuntavammaisten kanssa. En edes tuntenut kotikaupungistani työkavereiden ja yhdistysten kautta tutuksi tulleiden ihmisten lisäksi juuri ketään muita. Vieraiden seurassa menin hiljaiseksi enkä saanut sanaa suustani. Jännitti koko ajan mitä muut ajattelevat, jos en aina heti löydä oikeita sanoja. Ja kun jännitin, sanat menivät entistä pahemmin solmuun!

Kynnys mennä mukaan vammattomien ryhmään oli iso, vaikka fyysistä estettä siihen ei juuri ollutkaan. Aiempien kokemusten perusteella pelkäsin, että muut osallistujat ihmettelevät hitaampaa ja kömpelömpää liikkumistani. Ensikokemus kuitenkin yllätti minut iloisesti. Tunsin heti alussa olevani samanlainen liikkuja kuin muutkin.

Liikuntaharrastukseni on vaikuttanut muuhunkin elämääni. Aiemmin pidin itsestäänselvyytenä, että kerron vammastani esimerkiksi työpaikkaa hakiessa heti aluksi. Nyt mietin tarkkaan, mikä on sopiva hetki kertoa asiasta. Minulla on liikuntavamma, mutta se on vain pieni osa minua, eikä siitä suurimmassa osassa tilanteita tarvitse välittää lainkaan. En siis ajattele olevani liikuntavammainen ihminen, vaan ihminen jolla on liikuntavamma. Noilla lauseilla on pieni, mutta mielestäni merkitykseltään hyvin suuri ero. Nykyisin hakeudun liikunnan lisäksi muutenkin aiempaa enemmän paikkoihin ja ryhmiin, joissa myös vammattomat ihmiset toimivat.

Minusta on ollut jännittävä huomata, miten eri tavalla suhtaudun apuvälineisiini nyt kuin aikaisemmin. Ennen ajattelin kannettavaa tietokonetta ja erikoispyörääni apuvälineinä, mutta oikeastaanhan ne ovat välineitä joita käyttävät kaikki. Polkupyörä on polkupyörä vaikka siinä olisi kolme pyörää kuten omassani, eikä ilman tietokonetta kukaan vammatonkaan nykyaikana pärjää. Samalla avustuksen ja avustajan tarve on vähentynyt entisestään. Monet ennen bussilla tekemäni matkat sujuvat nyt pyörällä tai kävellen.  Mukavia hetkiä kaikille liikunnan ja muiden harrastusten parissa!

 

Pauliina Nuutinen

 

Pauliina

Pauliina