Harrastukset - Liikuntaopas - Sähly - Rohkeasti ryhmäliikuntaan - Laskettelu - Retkeily - Kuvataide - Valokuvaus - Musiikkia ja yhteisöllisyyttä
Laskettelu
PDF Tulosta

MMC ja HC lapsi voi aloittaa laskettelun harrastamisen varsin varhain, noin 4-vuotias kykenee jo ohjaamaan kelkkaa avustettuna. Laskettelussa on mahdollista käyttää apuvälineenä useammanlaista kelkkaa. Kelkoista käytetyimmät ovat Bi-Ski ja Mono-Ski. Kuvissa nähtävissä laskettelua Mono-Ski kelkalla, joka on tarkoitettu pienten lasten käyttöön (SnowBall-kelkka). Bi-Ski kelkka on kaksisuksinen ja se on tarkoitettu laskemiseen avustajan kanssa ja soveltuu hyvin myös aikuiselle ja painavammallekin laskettelijalle. Mono-Ski kelkka on yksisuksinen ja sillä voi laskea myös itsenäisesti, mikä on tärkeää lasketteluharrastuksen myöhemmässä vaiheessa.

Laskettelu on harrastuksena vauhdikas ja paljon elämyksiä tarjoava. Kehittymismahdollisuuksia kelkkalaskettelussakin on runsaasti aina laskettelukilpailuihin asti. Kelkkoja on Suomessa saatavana vuokrakäyttöön Malikkeelta ja Solialta eikä vuokrahinta ole esteenä laskemiseen. Malike järjestää myös lasketteluun kurssin, jossa opastetaan ja perehdytään laskemisen saloihin asiantuntevien kouluttajien opastuksella. Kurssilla on mahdollista opetella laskemista avustajan kera tai ilman. Lisätietoja laskettelukurssista ja laskettelusta yleisesti saat Maliken kotisivuilta www.malike.fi

Soinisen perheen kuopus Ilona aloitti laskettelun Malikeen Vauhtia rinteess√§ ‚Äďkurssilla Yll√§ksell√§ ja sittemmin Ilona on valloittanut useat kotimaan rinteet mm. Levin ja Rukan. Kasurila on Soinisen perheen kotirinne, jossa heid√§t voi n√§hd√§ useamman kerran talvessa. Perheen is√§ on k√§ynyt Solian vertaisohjaaja-koulutuksen laskettelun apuv√§lineist√§ ja h√§nen tavoitteenaan on lis√§t√§ tiet√§myst√§ kelkkalaskettelusta osallistumalla soveltavan laskettelun opettajakurssille. Mik√§li kiinnostuit harrastuksesta ja kuulisit mielell√§si lis√§√§ k√§ytt√§j√§n kokemuksia, l√∂ytyv√§t Soinisten yhteystiedot CP-liiton MMC/HC-suunnittelijalta. Soiniset vastaavat mielell√§√§n kysymyksiinne!

Mari Soininen

 

laskettelu

laskettelu

Laskettelu