Harrastukset - Liikuntaopas - Sähly - Rohkeasti ryhmäliikuntaan - Laskettelu - Retkeily - Kuvataide - Valokuvaus - Musiikkia ja yhteisöllisyyttä
Retkeily
PDF Tulosta

Liikuntavammaisen lapsen kanssa retkeily metsässä onnistuu hyvin retkikärryn avulla. Malike vuokraa retkikärryjä (”Pörrikärri”) varsin edulliseen hintaan. Jos retkeily kuitenkin on osa perheen arkea, kannattaa harkita oman retkikärryn teettämistä. Soinisen perheen retkikärry on ns. kyläsepän tekemä. Kärryn runkona oli polkupyörän etuhaarukka sekä polkupyöränturvaistuin. Kyläseppä lisäsi sopivan määrän huonekaluputkea ja niin valmistui varsin vaativissakin maastoissa liikkumiseen soveltuva ajopeli. Soinisten partioharrastuksen myötä retkikärryä on testattu myös vetisellä suolla ja sielläkin menopeli toimi moitteetta.

Retkikärry mahdollistaa hyvin liikkumisen maastossa. Kärry on ollut kevyt työntää ja sen maasto-ominaisuudet ovat olleet erittäin hyvät. Kärry ei välttämättä tarvitse edes polkuja vaan se on vaivaton työnnettävä myös ns. umpimetsässä. Olemme kokeneet kärryn verrattomaksi apuvälineeksi ja siksi olemme suunnitelleet kärrystä kehitysversiota, joka olisi helpommin mukana kuljetettava vaikkapa farmariauton peräkontissa. Nykyistä retkikärryä joutuu kuljettamaan peräkärryssä.

Kurki huutaa suon reunassa, jokin rapsahtaa metsässä, oliko se kettu? Otettaisiinko repusta termospullo sekä eväsleivät ja istuttaisiin katsomaan luonnon kauneutta? Vai lähdetäänkö partioleirille, laulamaan nuotiolauluja yhdessä muiden kanssa? Tänä vuonna tuli kuulemma hyvin mustikkaa, mentäiskö mekin keräämään? Liikuntavamma ei ole lapselle este. Kun vanhemmat eivät enää jaksa kantaa rinkassa on aika vaihtaa menopeliksi retkikärry ja kokea luonto kauneimmillaan.

Mari Soininen

 
 retkeily
 retkeily
 retkeily
 retkeily