Työelämään - Tukea työllistymiseen työnhakijalle - Tukea työnantajalle - Kelan ammatillinen kuntoutus - Eläkkeeltä työelämään - Kokemuksia opiskelusta ja työelämästä
Kokemuksia
PDF Tulosta

 

"Pyörätuoli ei mene töihin" 

Silja Vanhatalo ja Jyrki Nieminen kertovat kokemuksiaan opiskelusta ja työelämästä. Mitä he ovat opiskelleet ja miten esimerkiksi esteettömyysasiat hoidettiin vanhoissa yliopistorakennuksissa? Mitä he ovat kirjoittaneet työhakemuksiinsa ja miltä ensimmäisessä työpaikassa tuntui? Silja ja Jyrki rohkaisevat tekemään haaveista totta opiskelun ja työelämän saralla. Rohkeasti eteenpäin. Pelot on tehty voitettaviksi ja onnistuja on usein vanha epäonnistuja, joka päätti yrittää vielä kerran.

 

  

  

Elämän polkua linjanauton kuljettajaksi


Kaikki alko varmaa joskus 1978 Haukkavuoren koulussa.Mun luokalla oli kotkalaisen liikennöitsijän  Jyrkilän poika, Pauli Jyrkilä. Linja-autot rupes kiinnostaa pikku Jonia.
Seuraava askel oli se että lääkärit kielsi yksin linja-autolla matkustamisen. Uhma tietty heräs. Olihan se hienoo, kun naapurin setä ajoi ns. hetku Volvoa. Eka matka tehtii tietty äitiltä salaa. Kotona oli reissun jälkeen vähä hiljasta. Tosin sen jälkee vanhemmat sano anna mennä!Sitte rupesinki käyttää aktiivisesti linja-autoo.
Sitte tuliki pitkä hiljaisuus linja-autoissa. Sinä aikana tuli mm käytyä perus- ja ammattikoulut.
Keikkabussin kuljettajaksi
Vuonna 1999 muutin opintojen jälkeen takasin Turkuun, jossa mulla oli muutaman vuoden oma RTV- huolto toiminimellä, mutta vuonna 99 sekosin; halusin oman linja-auton. Niinpä ostin Sisu btr c 69 ex hkl matkailubussin. Samana vuonna liityin Suomen linja-autohistorialliseen seuraan. Jonilla oli nyt linja-auto, muttei ajo-oikeutta siihen. Vuoden 99 alkupuolella tuli ajokorttiin c-kirjain eli sain ajaa omaa linja-autoa. Siinäkin oli tietty omat hankaluutensa. Sitten tulikin ajauduttua linja-autojen pariin kunnolla. Ohessa oli myös keikkabussielämää.
Ammattina linja-auton kuljettaja
2000-luvun alkupuolella harrastajakaverit rupesi sanomaan, että aja d-kirjain eli ammattilinja-autokortti. Ajatus pelotti olihan c-kirjaimessa jo ennakkoasenteita. Asia jäi kuitenkin hautumaan. Vuonna 2004 rupesin selvittämään asiaa tosissani. Ensin soitin Turkua lähellä olevat koulutuspaikat. Kyyti oli kylmää: ”ei käy et pysty rahastaa…” Oli enää yksi toivo Kouvolan akk, linja-autopuolen päällikkö Markku Pääkkönen, joka oli ajattanu mulle c-kirjaimen. Soitin Markulle ja hän nauroi sanoi, että hän lähettää paperit. Markku teki fiksun päätöksen hän jääväsi ittensä,ja lähetti kuljetuspuolen päällikön Arto Arvolan mun kotiin. Arto tokaisi eiköhän tästä projekti oteta. Näin pääsin kouluun. Kelan suhtautuminen asiaan oli ylimielinen ja halveksiva.Sieltä ei apua tullut, joten maksoin koko lystin itse.
Opetus alkoi 4.4.2005.Pihalla seisoi Savonlinjat Oy:n auto nro 102,joka oli vuokrattu Jonin opetusta varten. Kouluttajaksi valittiin pitkän linjan kouluttaja ja kuljettaja Juha Ekman.Koulussa suoritin kaikki samat jutut kuin vammattomatkin. Ja niin 5.8.2005 kädessä oli linja-auton ajokortti.

Työharjoittelusta oli tulla mutka matkaan
Sitten tuli taas mustempi kausi. Mikään turkulainen linja-autoyhtiö ei ottanut työharjotteluun.Tuli tyhjä olo ja itku tässäkö tää oli. Piti vähän vetää henkeä. 2006 otin yhteyttä oy Andersson ab:hen ja Simo Anderssoniin. Simo sanoi ”tänne vaan” Menin sitten Arton ja käsihallintalaitteen kanssa työ-haastatteluun. Jännitti. Portaita alas käveli ajomestari Vesa Heinonen, joka sanoi:” terve tulit tänne ajamaan.”Se lause mursi kaiken. Valittiin sopiva työkalu eli auto no 8. Siitä se työharjottelu sitten alkoi Aaltosen Osmon opstuksella autolla no8.Työharjottelun jälkeen sain vakituisen linja-autonkuljettajan paikan.
Minut valitaan pääluottamusmieheksi
Oltuani vuoden töissä minut yllättäen valittiin yhtiön pääluottamusmieheksi, missä toimessa olen edelleen. Tähän mennessä pari autoa on ajettu eläkkeelle, yksi on menossa, ja uusi auto on tulossa. Ei se työnteko aina helppoa ole ollut milloin ”kuuluu saakohan se vammanen edes palkkaa, tai miksköhän sitä vammasta ajatetaan.”Tämmösissä tilanteissa hyvät työkaverit on todella tärkeitä mm korjaamopäällikkö Rami Raimo Kuusela tai esimerkiksi Hanna täti. Yhtä kaikki se riittää, että ajo-mestari Vesa Heinonen tietää mihin pystyn ja mihin en. Sitäpaitsi on se Joni ja Vesku aika monet sopat nähnyt. Se on hienoa,että Vesku kohtelee minua kun ihmistä tosin mustaa huumoria unohta-matta. Jännää sikäli, että vielä kahdeksan vuoden  jälkeen tullaan pyytämään nimmaria tai, että saako kuljettajaa kuvata. Minään sankari-vammaisena en itseäni pidä enkä sitä ole.
Työt kun aloitin mediamyllytys oli kovaa Veskun kanssa jouduttiin vetämään aika tiukkaa linjaa siitä, mihin haastatteluja annetaan. Sitä en tiedä mistä sisun olen perinyt, tosin omena ei ole vielä kypsä poimittavaksi. Toivon että tämä juttu antaa lukijoille rohkeutta kokeilla omia taitojaan, ja rohkeutta työharjoitteluihin sekä työn hakuun