Mitä on hydrokefalia - Haasteita suntin toiminnassa - Normaalipaineinen hydrokefalus
Normaalipaineinen hydrokefalus
PDF Tulosta

"Normaalipaineista hydrokefaliaa ei esiinny lapsilla juuri ollenkaan ja se poikkeaa monin tavoin varsinaisesta hydrokefaliasta" (Lastenneurologi Tuula Lönnqvist) 

Normaalipaineisen hydrokefalian esiintymishuippu on 60‚Äď70 ik√§vuoden tienoilla. (Erikoisl√§√§k√§ri Sakari Savolainen)

(Alla oleva artikkeli on julkaistu Duodecimissa: (Duodecim 2008;124(3):279-83))

Oireyhtymä, johon kuuluvat älyllisten toimintojen etenevä heikkeneminen, kävelyn ja virtsanpidätyskyvyn vaikeus, aivo-selkäydinnestetilan normaali paine mitattuna lannepistolla ja normaali silmänpohjan löydös, kuvattiin jo yli neljä vuosikymmentä sitten. Sittemmin oireyhtymälle on annettu nimi normaalipaineinen hydrokefalia (NPH). Kyseisen oireyhtymän diagnostiikka ja hoito ovat olleet osalta on ollut jatkuvan tutkimuksen kohteena ympäri maailmaa. Selkeitä yhdenmukaisia diagnostisia kriteereitä tai diagnostisia menetelmiä ei ole.

Normaalipaineista hydrokefaliaa (NPH) epäillään tyypillisen oirekuvan ja sen pohjalta tehtyjen neuroradiologisten tutkimusten perusteella. Tarkempi diagnoosi tehdään tavallisimmin neurokirurgisissa yksiköissä määrittämällä aivo-selkäydinnestetilan paineolosuhteet ja mahdolliset häiriöt selkäydinnestekierrossa. Hoitona on sunttileikkaus, joka oikein valikoiduissa tapauksissa auttaa jopa 90%:a potilaista. Cochrane-tietokannan mukaan ei ole selkeää näyttöä NPH:n hoidon vaikuttavuudesta (Esmonde ja Cooke 2002).


Esiintyvyys

Tietoa NPH:n yleisyydestä on vähän, ja kyse on varsin harvinaisesta sairaudesta. Kuitenkin yleislääkärit, geriatrit, neurologit ja neurokirurgit kohtaavat näitä potilaita. Ruotsissa tehdyn selvityksen aineistossa sunttileikkausta tarvitsevien määrä oli 3,4 sataatuhatta henkilöä kohden vuodessa. Heistä NPH:ta sairasti 47%. Tällä perusteella Suomessa olisi uusia NPH-potilaita noin 80 vuodessa (Tisell ym. 2005). Vaikka diagnostiikka on osin epävarmalla pohjalla, suntista hyötyvien lukumääräksi on arvioitu vain 2,2potilasta miljoonaa ihmistä kohden vuodessa (Vanneste ym. 1992).


Patofysiologiaa


Aikuisella ihmisellä muodostuu selkäydinnestettä noin 20ml tunnissa eli suunnilleen 500ml vuorokaudessa. Normaalitilanteessa likvorin tuotto ja poistuminen ovat tasapainossa, mutta NPH:ssa tämä tasapaino on jostain syystä järkkynyt. Aivokammioiden kasvu johtuu aivo-selkäydinnesteen imeytymishäiriöstä, ei niinkään lisääntyneestä nesteen muodostumisesta, mutta edelleen on jossain määrin epäselvää, mikä tämän imeytymishäiriön aiheuttaa (Verrees ja Selman 2004). Syyksi on esitetty aivojen verenvirtauksen ja metabolian hidastumista, periventrikulaarisen valkean aineen venyttymistä tai paineen lievää nousua (Vorstrup ym. 1987).
Normaalipaineinen hydrokefalus voidaan jakaa syntymekanisminsa mukaan idiopaattiseen eli ilman tunnettua syyt√§ ilmaantuvaan ja sekundaariseen muotoon. Sekundaarinen NPH syntyy useimmiten lukinkalvonalaisen verenvuodon (Meier ym. 1999) tai muiden aivotapahtumien (aivoinfarkti, aivovamma jne.) seurauksena. My√∂s keskushermostoleikkaus voi olla NPH:n taustalla. Sekundaarisessa NPH:ssa aivopaine on selv√§sti koholla, ja tila saattaa ilmet√§ miss√§ i√§ss√§ tahansa. Idiopaattisen NPH:n esiintyvyys alkaa lis√§√§nty√§ vasta my√∂hemm√§ll√§ i√§ll√§. Tyypillisin alkamisik√§ on 60‚Äď70 vuoden tienoilla (Hebb ja Cusimano 2001).


Oireet ja löydökset


Normaalipaineisen hydrokefalian oirekuva muodostuu tyypillisimmillään kolmesta komponentista: kävelyn ja virtsanpidätyksen vaikeutumisesta sekä muistin huononemisesta. Oiretriadi on kuitenkin harvoin täydellinen ja vaihtelee paljon (Larsson ym. 1991, Relkin ym. 2005).
K√§velyvaikeus on usein NPH:n ainoa oire, ja se onkin yleisin (11‚Äď95%:lla potilaista). Potilaiden on vaikea aloittaa k√§vely√§, askel on lyhyt ja k√§vely ¬Ľleve√§raiteista¬Ľ ja jalat ik√§√§n kuin liimautuvat lattiaan. K√§velyh√§iri√∂√∂n voi varsinkin k√§√§nn√∂ksiss√§ liitty√§ tasapainovaikeuksia. Usein potilaat kuvaavat jalkojensa liimaantuvan lattiaan, ja seurauksena on helposti kaatuminen (Larsson ym. 1991, Vanneste 2000, Krauss ym. 2001, Kahlon ym. 2007).
Muistihäiriö on NPH:ssa useimmiten lievä tai keskivaikea, ja sitä esiintyy jopa 75%:lla potilaista. Tavallisimmat kognitiiviset oireet ovat unohtelu, toiminnan aloittamisen vaikeus, heikentynyt kyky selviytyä monimutkaisista tehtävistä ja uuden tiedon hyväksikäytön hankaluus (Raftopoulos ym. 1994, Byrd 2006).
Virtsankarkailua esiintyy 45‚Äď90%:lla NPH-potilaista (Raftopoulos ym. 1994, Damasceno ym. 1997), ja se on yleens√§ viimeiseksi ilmaantuva oireyhtym√§n komponentti (Meier ym. 1999). Se voi olla tyypilt√§√§n tihentynyt virtsaamisen tarve tai pakkoinkontinenssi (Kahlon ym. 2007). Urodynaamisista tutkimuksista saattaa jossain tapauksissa olla hy√∂ty√§ (Relkin ym. 2005).
Kaiken kaikkiaan pelk√§st√§√§n kliinisill√§ oireilla ‚Äď jos oiretriadi on t√§ydellinen ‚Äď p√§√§st√§√§n ilman kuvantamistutkimuksia osapuilleen 50-prosenttiseen diagnostiseen tarkkuuteen (Relkin ym. 2005).


Diagnostiset menetelmät


Diagnostiset menetelmät voidaan jakaa kuvantamistutkimuksiin ja aivo-selkäydinnestetilan toimintaa selvittäviin tutkimuksiin. Niitä yhdistelemällä eri tavoin voidaan päästä jopa 90%:n tarkkuuteen, kun verrataan positiivista diagnoosia hoidosta hyötyneiden määrään (Marmarou ym. 2005).
Aivojen tietokonekerroskuvaus on ensisijainen tutkimusmenetelmä epäiltäessä aivo-selkäydinnestekierron häiriötä. Aivokammioiden leveyttä verrataan kallon sisämittaan etusarvien kohdalta, laskemalla ns. Evansin suhde. Sen tulisi olla yli 0,30, jotta voidaan puhua hydrokefaliasta (Relkin ym. 2005). Sen ohella radiologiseen kuvaan kuuluvat aivojen pinnan uurteiden madaltuminen (Damasceno ym. 1997) ja aivokammioiden ääriviivojen hämärtyminen (Hebb ja Cusimano 2001). Näiden löydösten merkityksestä NPH-potilaan hoidosta hyötymisen ennusmerkkinä on vaihtelevia mielipiteitä (Borgesen 1984, Damasceno ym. 1997).
Aivojen magneettikuvaus tarkentaa diagnostiikkaa, koska sen avulla voidaan määrittää sagittaali- ja koronaarileikkein tarkemmin mahdolliset rakenteelliset poikkeavuudet ja ennen kaikkea erotusdiagnostisesti tärkeät löydökset, kuten multi-infarktaatio tai kammioiden ja aivokuoren alaisen valkean aineen muutokset (Friedlja 1989). Näiden on todettu olevan vahva huonon ennusteen merkki arvioitaessa NPH:n hoidon tulosta (Krauss ja Regel 1997, Hebb ja Cusimano 2001).


Aivo-selkäydinnestekiertoa mittaavat tutkimusmenetelmät.

Selkäydinnestetilan paine mitattuna kylkiasennossa lannepiston kautta on fysiologisessa tilassa noin 12,5cmH2O. Normaalipaineista hydrokefaliaa sairastavilla sen on havaittu olevan noin 15cmH2O, mutta variaatiot eri ryhmien sisällä menevät osaksi päällekkäin, joten tämä diagnostinen menetelmä ei ole kovin luotettava (Relkin ym. 2005).


Lannepiston kautta voidaan laskea aivo-selk√§ydinnestett√§ 40‚Äď50ml ja n√§in tutkia, millainen vaikutus suntin asentamisella olisi potilaan vointiin (Damasceno ym. 1997, Krauss ja Regel 1997). T√§ll√§ menetelm√§ll√§ on p√§√§sty jopa yli 75%:n tarkkuuteen (Damasceno 1997), mutta v√§√§rien negatiivisten tulosten mahdollisuus on kuitenkin varsin merkitt√§v√§. Niiden v√§hent√§miseksi on selk√§ydinnesteen p√§√§st√∂√§ pitkitetty jopa viisip√§iv√§iseksi (Haan ja Thomeer 1988, Chen ym. 1994, Marmarou ym. 2005). Menetelm√§n etuna on yksinkertaisuus. Haittana taas on se, ett√§ potilasta joudutaan pit√§m√§√§n sairaalassa tarvittaessa useitakin p√§ivi√§ ja toistamaan arviot liikuntakyvyst√§ ja henkisest√§ suorituskyvyst√§, ennen kuin varmuus vasteesta saadaan.


NPH-diagnoosi voidaan tehdä myös mittaamalla selkäydinnesteen poistumisvastusta (Borgesen 1984). Mittauksessa johdetaan liuosta selkäydinnestekiertoon tasaisena virtana tai boluksina. Samalla mitataan aivopaineen nousu suhteessa annetun nesteen määrään. Aivo-selkäydinnesteen poistumisvastus voidaan tämän perusteella laskea. Toimenpide tehdään lannepistoneulan kautta yhdistämällä siihen kolmitiehanan avulla infuusio ja paineenmittaus. Tällä menetelmällä päästään parhaimmillaan 90-prosenttiseen diagnostiseen tarkkuuteen (Boon ym. 1997 ja 1998, Marmarou ym. 2005a, b).
Edellä mainittujen tutkimusmenetelmien välillä on havaittu vain 45-prosenttinen yhtenevyys analysoitaessa niiden ennustearvoa suhteessa suntista hyötymiseen (Kahlon ym. 2002).


Paineenmittaus

Kallonsisäistä painetta voidaan mitata suoraan asettamalla mittalaite joko porareiän kautta kallon sisälle, tavallisimmin aivokammioon, tai lannepiston kautta (Pisani ym. 1998). Painetta seurataan jatkuvasti ja mittaustulokset tallennetaan. Rekisteröintitulos analysoidaan riittävän pitkän seuranta-ajan kuluttua. Painekäyrän analysoinnissa kiinnitetään huomiota perustasoon, mahdollisiin kohoaaltoihin ja painepiikkeihin. Tätä menetelmää on pidetty luotettavimpana sekundaarisen NPH:n diagnostiikassa (Vanneste 2000, Reilly 2001). Ongelmina ovat tutkimuksen invasiivisuus ja komplikaatioiden mahdollisuus (verenvuoto, tulehdus). Tutkimuksen aikana hoitotoimet ja potilaan liikehdintä tulee kirjata mahdollisina painetta kohottavina toimina. Diagostiikkaa voidaan tarkentaa painemittauksen yhteydessä otettavalla biopsianäytteellä (Savolainen ym. 1999).


Muut tutkimukset.

Sisternografiassa annetaan radioaktiivista isotooppia (isotooppisisterno¬grafia) tai varjoainetta aivo-selkäydinnestekiertoon ja toistuvien kuvausten avulla selvitetään isotoopin tai varjoaineen kiertoa selkäydinnestetilassa (Vanneste 2000). Neurofysiologisista menetelmistä kuuloherätevasteiden ja motoristen herätevasteiden mittausta sekä EEG:tä on käytetty NPH-potilaiden tutkimiseen. Nämä menetelmät eivät riitä diagnosoimaan NPH:ta, mutta niistä saattaa olla hyötyä potilaan seurannassa. Neuro¬psykologisilla menetelmillä voidaan arvioida dementoitumisen astetta ja hoidonjälkeistä muutosta.


Hoito


Selkäydinnestekierron häiriöstä johtuvan kallonsisäisen paineen nousun käypä hoito on sunttileikkaus. Ennen leikkausta täytyy arvioida potilaan yleistilaa, hyytymisjärjestelmän toimintaa, leikkauksen hyödyllisyyttä ja hyödyn kestoa (Bergsneider ym. 2005). Leikkauksessa johdetaan aivo-selkäydinnestettä aivokammioista letkun avulla normaalin kierron ulkopuolelle sydämen oikeaan eteiseen (atriaalinen suntti) tai vapaaseen vatsaonteloon (peritoneaalisuntti). NPH:n hoidossa on käytetty pienen tai kohtalaisen vastuksen omaavia läppiä. Pienivastuksinen läppä näyttää auttavan paremmin, mutta sitä käytettäessä kovakalvonalaisten nestekeräymien riski kasvaa (Boon ym. 1998). On kehitetty myös läppiä, joiden tarkoituksena on vähentää ylivirtausta, mutta niitä käytettäessä hoidon tulokset ovat samaa tasoa kuin muissakin menetelmissä (Weiner ym. 1995). Viime vuosia on tullut markkinoille ns. ohjelmoitavia läppiä, joiden vastusta voidaan säätää ihon läpi erityisellä laitteella. Tämä sunttityyppi vähentää jossain määrin uusintaleikkausten tarvetta (Bergsneider ym. 2005).


Ennuste


Hoitamattomana NPH voi johtaa tylsistymiseen ja liikuntakyvytt√∂myyteen. Eri tutkimusten mukaan 25‚Äď80% potilaista on hy√∂tynyt hoidosta (Adams ym. 1965, Larsson ym. 1991, Boon ym. 1997, Boon ym. 1998a, b, Hebb ja Cusimano 2001, Kahlon ym. 2007). Sunttihoidolla k√§velyvaikeus paranee selvimmin ja virtsankarkailu helpottaa my√∂s usein (65%:lla) (Kahlon ym. 2007). Jos dementia on edennyt pitk√§lle, se paranee muita oireita harvemmin (57%:lla) (Graff-Radford ja Godersky 1986, Raftopoulos ym. 1994, Caruso ym. 1997, Krauss ja Regel 1997). McGirtin ym. (2005) tutkimuksen mukaan inkontinenssin ja muistitoimintojen korjaantumisen ennuste olisi noin puolet k√§velykyvyn palautumisen ennusteesta. Oireiden kestolla ei ole vaikutusta positiiviseen tulokseen, mutta i√§ll√§ on jonkin verran vaikutusta. Alle 75-vuotiailla on saatu jonkin verran parempia tuloksia kuin i√§kk√§√§mmill√§ potilailla (Kahlon ym. 2007).
NPH:n hoitoon liittyy komplikaatiota (verenvuoto, infektio tai suntin toiminnan häiriöt) jopa 38%:lla potilaista ja viidesosa tarvitsee uusintaleikkauksia (Vanneste ym. 1992, Boon ym. 1997 ja 1998, Hebb ja Cusimano 2001).


Lopuksi


NPH:n oirekuva on ollut tunnettu jo yli neljä vuosikymmentä. Kuitenkaan hyvää tutkimus¬menetelmää häiriön diagnosointiin ei ole vielä löydetty. Potilaiden valinta on parantunut niin, että kirurgisesta hoidosta hyötyvien osuus on selkeästi lisääntynyt jopa noin 80%:iin alkuvaiheen 30%:sta. Myös toimenpidekomplikaatioiden määrä on saatu vähenemään. Tärkeintä hoidon tulosten parantamisessa ja komplikaa¬tioiden vähentämisessä on potilaiden tarkka valinta.


Epäiltäessä neurologisten oireiden taustalla normaalipaineista hydrokefaliaa tulee potilas ohjata neurologiseen konsultaatioon, jotta tutkimukset ja hoito voidaan aloittaa mahdollisimman ripeästi. Potilaat hoidetaan neurokirurgisissa yksiköissä, joissa heitä seurataan kiinnittäen huomiota tehdyn leikkauksen hyötyyn ja mahdollisiin komplikaatioihin. Tilanteen vakiinnuttua potilaan omalääkäri voi huolehtia jatkohoidosta.

Kirjallisuutta
Adams RD, Fisher CM, Hakim S, Ojemann RG, Sweet WH. Symptomatic occult hydrocephalus with ¬Ľnormal¬Ľ cerebrospinal-fluid pressure. A treatable syndrome. N Engl J Med 1965;273:117‚Äď26.
Bergsneider M, Black PM, Klinge P, Marmarou A, Relkin N. Surgical management of idiopathic normal-pressure hydrocephalus. Neuro¬¨surgery 2005;57 Suppl 3:S29‚Äď39; discussion ii‚Äďv.
Boon AJ, Tans JT, Delwel EJ, ym. Dutch Normal-Pressure Hydrocephalus Study: prediction of outcome after shunting by resistance to outflow of cerebrospinal fluid. J Neurosurg 1997;87:687‚Äď93.
Boon AJ, Tans JT, Delwel EJ, ym. Dutch Normal-Pressure Hydrocephalus Study: randomized comparison of low- and medium-pressure shunts. J Neurosurg 1998;88:490‚Äď5.
Boon AJ, Tans JT, Delwel EJ, ym. Does CSF outflow resistance predict the response to shunting in patients with normal pressure hydrocephalus? Acta Neurochir Suppl 1998;71:331‚Äď3.
B√łrgesen SE. Conductance to outflow of CSF in normal pressure hydrocephalus. Acta Neurochir 1984;71:1‚Äď45.
Byrd C. Normal pressure hydrocephalus: dementia‚Äôs hidden cause. Nurse Pract 2006;31:28‚Äď9, 31‚Äď5; quiz 36‚Äď7.
Caruso R, Cervoni, L, Vitale AM, Salvati M. Idiopathic normal-pressure hydrocephalus in adults: result of shunting correlated with clinical findings in 18 patients ja review of the literature. Neurosurg Rev 1997;20: 104‚Äď7.
Chen IH, Huang CI, Liu HC, Chen KK. Effectiveness of shunting in patients with normal pressure hydrocephalus predicted by temporary, controlled-resistance, continuous lumbar drainage: a pilot study. J‚ÄĮNeurol Neurosurg Psychiatry 1994;57:1430‚Äď2.
Damasceno BP, Carelli EF, Honorato DC, Facure JJ. The predictive value of cerebrospinal fluid tap-test in normal pressure hydrocephalus. Arq Neuropsiquiatr 1997;55:179‚Äď85.
Esmonde T, Cooke S. Shunting for normal pressure hydrocephalus (NPH). Cochrane Database of Systematic Reviews 2002, Issue 3. Art. No.: CD003157. DOI: 10.1002/14651858.CD003157
Friedlja RP. ‚ÄôNormal‚Äô-pressure hydrocephalus ja the saga of the treatable dementias. JAMA 1989;262:2577‚Äď81.
Graff-Radford NR, Godersky JC. Normal-pressure hydrocephalus. Onset of gait abnormality before dementia predicts good surgical outcome. Arch Neurol 1986;43:940‚Äď2.
Haan J, Thomeer RT. Predictive value of temporary external lumbar drainage in normal pressure hydrocephalus. Neurosurgery 1988; 22:388‚Äď91.
Hebb AO, Cusimano MD. Idiopathic normal pressure hydrocephalus: a systematic review of diagnosis ja outcome. Neurosurgery 2001; 49:1166‚Äď84; discussion 1184‚Äď6.
Kahlon B, Sjunnesson J, Rehncrona S. Long-term outcome in patients with suspected normal pressure hydrocephalus. Neurosurgery 2007;60:327‚Äď32; discussion 332.
Kahlon, B, Sundbarg, G, Rehncrona S. Comparison between the lumbar infusion and CSF tap tests to predict outcome after shunt surgery in suspected normal pressure hydrocephalus. J Neurol Neurosurg Psychiatry 2002;73:721‚Äď6.
Krauss JK, Faist M, Schubert M, Borremans JJ, L√ľcking CH, Berger W. Evaluation of gait in normal pressure hydrocephalus before and after shunting. Adv Neurol 2001;87:301‚Äď10.
Krauss JK, Regel JP. The predictive value of ventricular CSF removal in normal pressure hydrocephalus. Neurol Res 1997;19:357‚Äď60.
Larsson A, Wikkels√∂ C, Bilting M, Stephensen H. Clinical parameters in 74 consecutive patients operated for normal pressure hydrocephalus. Acta Neurol Scand 1991;84:475‚Äď82.
Marmarou A, Bergsneider M, Klinge P, Relkin N, Black PM. The value of supplemental prognostic tests for the preoperative assessment of idiopathic normal-pressure hydrocephalus. Neurosurgery 2005(a);57 Suppl 3: S17‚Äď28; discussion ii-v.
Marmarou A, Young HF, Aygok GA, ym. Diagnosis and management of idiopathic normal-pressure hydrocephalus: a prospective study in 151 patients. J Neurosurg 2005(b);102:987‚Äď97.
McGirt MJ, Woodworth G, Coon AL, Thomas G, Williams MA, Rigamonti D. Diagnosis, treatment, and analysis of long-term outcomes in idiopathic normal-pressure hydrocephalus. Neurosurgery 2005;57: 699‚Äď705; discussion 699‚Äď705.
Meier U, Zeilinger FS, Kintzel D. Signs, symptoms and course of normal pressure hydrocephalus in comparison with cerebral atrophy. Acta Neurochir (Wien) 1999;141:1039‚Äď48.
Pisani R, Mazzone P, Cocito L. Continuous lumbar cerebrospinal fluid pressure monitoring in idiopathic normal-pressure hydrocephalus: predictive value in the selection for shunt surgery. Clin Neurol Neurosurg 1998;100:160‚Äď2.
Raftopoulos C, Deleval J, Chaskis C, ym. Cognitive recovery in idiopathic normal pressure hydrocephalus: a prospective study. Neurosurgery 1994;35:397‚Äď404; discussion 404‚Äď5.
Reilly P. In normal pressure hydrocephalus, intracranial pressure monitoring is the only useful test. J Clin Neurosci 2001;8:66‚Äď7.
Relkin N, Marmarou A, Klinge P, Bergsneider, Black PM. Diagnosing idiopathic normal-pressure hydrocephalus. Neurosurgery 2005;57 Suppl 3:S4‚Äď16; discussion ii‚Äďv.
Savolainen S, Palj√§rvi L, Vapalahti M. Prevalence of Alzheimer‚Äôs disease in patients investigated for presumed normal pressure hydrocephalus: a clinical and neuropathological study. Acta Neurochir (Wien) 1999;141:849‚Äď53.
Tisell M, H√∂glund M, Wikkels√ł C. National and regional incidence of surgery of adult hydrocephalus in Sweden. Acta Neurol Scand 2005;112:72‚Äď5.
Vanneste JA. Diagnosis and management of normal-pressure hydrocephalus. J Neurol 2000;247:5‚Äď14.
Vanneste J, Augustijn P, Dirven C, Tan WF, Goedhart ZD. Shunting normal-pressure hydrocephalus: do the benefits outweigh the risks? A multicenter study and literature review. Neurology 1992;42:54‚Äď9.
Weiner HL, Constantini S, Cohen H, Wisogg JH. Current treatment of normal-pressure hydrocephalus: comparison of flow-regulated and differential-pressure shunt valves. Neurosurgery 1995;37:877‚Äď84.
Verrees M, Selman WR. Management of normal pressure hydrocephalus. Am Fam Phys 2004;70:1071‚Äď8.
Vorstrup S, Christensen J, Gjerris F, S√łrensen PS, Thomsen AM, Paulson OB. Cerebral blood flow in patients with normal-pressure hydrocephalus before and after shunting. J Neurosurg 1987;66:379‚Äď87.

SAKARI SAVOLAINEN, LT, erikoislääkäri, apulaisylilääkäri
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
KYS:n neurokirurgian klinikka
PL 1777, 70211 Kuopio

 

YDINASIAT
Ôɧ‚ÄāNormaalipaineisen hydrokefalian esiintymishuippu
on 60‚Äď70 ik√§vuoden tienoilla.
Ôɧ‚ÄāTyyppioireina ovat k√§velyn vaikeutuminen, muistin huononeminen ja virtsankarkailu.
Ôɧ‚ÄāDiagnostiikka perustuu kuvantamisl√∂yd√∂ksiin ja selk√§¬¨ydinnestekierron tutkimukseen.
Ôɧ‚ÄāHoitona on sunttileikkaus, joka saattaa palauttaa toiminta¬¨kyvyn.