Heidi - Emmi - Iina - Niklas - Mika - Aleksi - Kiira - Pasi - Leena - Timo - Risto - Katariina - Marjaana - Anne-Marie - Petra
Petra
PDF Tulosta

Sain kuulla olevani raskaana 7.viikolla helmikuussa 2010. Se oli j√§rkytys. Miten min√§, jolla ei edes ollut vakituista parisuhdetta, voisin olla raskaana miehelle, jonka olin tavannut vasta pari kuukautta aiemmin? Harkitsin aborttia muutaman p√§iv√§n, koska ajattelin ett√§ en voi saada lasta, olinhan ajatellut niin koko ik√§ni. Luulin, etten MMC-diagnoosini takia tulisi kovin helposti raskaaksi. Toisin kuitenkin k√§vi. Muutaman p√§iv√§n mietitty√§ni p√§√§tin hakea ‚Äúluvan‚ÄĚ aborttiin. L√§√§k√§ri kysyi, olenko varma asiastani ja sanoin olevani, en varmasti p√§rj√§isi pienen lapsen kanssa. Kuitenkin k√§vi niin, ett√§ unohdin paperit l√§√§k√§riin. Ehk√§ alitajuntani yritti kertoa minulle, ett√§ tekem√§ni ratkaisu olikin v√§√§r√§? Lopulta p√§√§tin, etten tekisi aborttia. Mik√§ min√§ olen p√§√§tt√§m√§√§n sellaisesta asiasta? Lapsi saisi synty√§, jos niin haluaisi. √Ąitini oli j√§rkyttynyt kun kerroin h√§nelle maaliskuussa ensimm√§isen ultran j√§lkeen ett√§ olen raskaana. Kaipa sen ymm√§rt√§√§, ei h√§nk√§√§n ollut varmasti suunnitellut sit√§ minun el√§m√§√§ni, varsinkaan kun en el√§nyt parisuhteessa. Lapsen is√§k√§√§n ei ollut innoissaan asiasta. P√§√§tin sitten, ett√§ en kaipaa en√§√§ useampaa riippakive√§ niskaani, joten sanoin miehelle ettei h√§nell√§ ole pelkoa siit√§, ett√§ pakottaisin h√§net mukaan. Kasvattaisin lapseni yksin. Vanhempani halusivat viel√§ varmistua, ett√§ kehoni kest√§isi raskauden, ennen kuin ‚Äúsaisin olla rauhassa raskaana‚ÄĚ joten matkustin Tampereelle tapaamaan vanhaa kirurgiani, joka oli leikannut skolioosini onnistuneesti v.1997. H√§nen suosiollisella luvallaan jatkoin siis raskautta. Raskausaika sujui verraten hyvin, en koskaan voinut pahoin vaikka olin kuullut ett√§ se on kovin yleist√§. Pelkoja minulla oli paljon: mit√§s jos en olekaan hyv√§ √§iti? Mit√§s jos kehoni ei kuitenkaan jaksa t√§t√§? Miten selvi√§n yksinhuoltajana lapsen kanssa?¬†¬†

Ensimm√§isell√§ neuvolak√§ynnill√§ni oli oikein mukava neuvolan t√§ti, joka oli kuullut MMC:st√§ jo aiemmin, ei tosin MMC-vammaisista √§ideist√§. Toisella kerralla h√§n oli sairaana, ja sain sijaisen. Siit√§h√§n se ‚Äúhauskuus‚ÄĚ alkoi. Sijainen ei uskaltanut sanoa kuin p√§iv√§√§, ja alkoi sitten voivotella ett√§ ‚Äúolenkos nyt ihan varma asiastani‚ÄĚ. Sanoin olevani. Sijainen oli aivan j√§rkyttynyt p√§√§t√∂ksest√§ni, eik√§ tiennyt mit√§ tehd√§, mihin kokeisiin minut m√§√§r√§t√§ tai muuta. Sokerirasitustestinkin h√§n m√§√§r√§si minulle kuukausia aiemmin. Neuvolan l√§√§k√§ri sattui olemaan sama joka oli aiemmin kirjoittanut minulle aborttipaperit, ja sanoi olevansa iloinen ett√§ p√§√§tinkin toisin. H√§n l√§hetti minut naistenklinikalle, jossa p√§√§dyin perinn√∂llisyysklinikalle. Siell√§ minulle paasattiin foolihapon k√§yt√∂st√§, ja tajuanko sen kuinka suuri vaara minun on saada MMC-vammainen lapsi, miksen ole sy√∂nyt foolihappoa niin kuin pit√§√§? Vastasin ett√§ jos on tullut raskaaksi vahingossa, ei voi aloittaa foonihappoa, ja vaikka lapsi olisikin vammainen, olisi se yht√§ rakas minulle. J√§rkytt√§v√§√§ heist√§ taisi olla se, etten ollut huolissani olisiko lapsi vammainen vai ei. Miksi olisin huolehtinut? Hyvinh√§n olin itsekin p√§rj√§nnyt el√§m√§ss√§, miksei siis lapsikin?¬†

¬†Ollessani ¬†noin 6kk raskaana sain pahan painehaavan ristiselk√§√§n. Yhten√§ p√§iv√§n√§ vain huomasin, ett√§ lakanoissa oli jotain outoa m√§rk√§√§, ja pyysin is√§√§ni, joka oli kyl√§ss√§ luonani, katsomaan josko siell√§ jokin pieni haava olisi. No, loppujenlopuksi selvisi ett√§ minulla oli painehaava, joka oli l√§hes selk√§rankaan asti auki. Rupesimme selvitt√§m√§√§n, mist√§ saisin l√§√§k√§rin apua. Terveyskeskus nosti k√§det pystyyn, he eiv√§t voisi tehd√§ mit√§√§n. Olin harvinainen vammainen ja viel√§ kehtasin olla raskaana, he eiv√§t ottaisi riski√§ siit√§ ett√§ jokin menisi pieleen. T√∂√∂l√∂ ei halunnut ottaa minua vastaan, koska minulla ei ollut l√§hetett√§. Terveyskeskus suostui kirjoittamaan l√§hetteen, jolla olisin joutunut odottamaan vastaanottoaikaa useita viikkoja selk√§ aukinaisena. Lopulta p√§√§timme vanhempieni kanssa, ett√§ koska olin naistenklinikan asiakas raskauden takia, he eiv√§t voisi k√§√§nnytt√§√§ minua suorilta k√§sin pois, vaan varmasti kirjoittaisivat l√§hetteen T√∂√∂l√∂√∂n. Ja n√§in tapahtui. Menimme naistenklinikalle, he kiltisti kirjoittivat l√§hetteen T√∂√∂l√∂n sairaalaan ja n√§in p√§√§sin hoitoon elokuun alussa 2010. Siit√§ alkoi todella pitk√§ sairaalareissu, 2kk j√§i vajaaksi ehk√§ p√§iv√§ll√§ tai parilla. Jouduin eristykseen, koska minulla oli virheellisesti todettu MRSA-bakteeri vuodelta 2007, eik√§ yht√§√§n auttanut se ettei sen j√§lkeen otetuissa lukuisissa testeiss√§ kyseist√§ bakteeria en√§√§ n√§kynyt. Jouduin siis oman huoneeni ‚Äúvangiksi‚ÄĚ. T√∂√∂l√∂ss√§ se oli sent√§√§n viel√§ kohtuullista, sain vierailla kahviossa ja kulkea k√§yt√§v√§√§ pitkin, kunhan en koskenut mihink√§√§n.¬†

 Oltuani Töölössä kuukauden, he alkoivat miettiä minulle jatkosijoituspaikkaa. Olin kuulemma ollut siellä jo liian kauan. Naistenklinikka loppujen lopuksi suostui ottamaan minut. Siellä tilanne oli kamala. Huoneeni oli Töölössä ollut iso, mutta Naistenklinikalla sinne mahtui juuri ja juuri sänky ja yksi tuoli. Ja kaikista inhottavinta oli se, että MRSA-keskustelu alkoi taas. Täällä sääntönä oli se, etten saisi poistua huoneestani lainkaan. Ruoka tuli ensimmäiset pari päivää pahvilautasilla ja vierailijat yritettiin kieltää kokonaan. Ilmoitin että en aio koko loppuraskauttani viettää eristyksissä tällä tapaa, joten kun uudet MRSA-testit oli otettu ja (yllätys yllätys) todettu negatiivisiksi, sain taas ottaa vastaan vieraita ja mennä jopa hetkeksi ulos joka päivä. Osastolla en kuitenkaan saanut sosialisoida muiden potilaiden kanssa, etten vain tartuttaisi mitään. Pikku hiljaa olo alkoi jo tuskastuttaa, olinhan ollut poissa kotoa jo melkein kaksi kuukautta. Minulle alettiin tehdä lapsivesipunktioita, joilla selvitettiin ovatko lapseni keuhkot tarpeeksi kehittyneet, jotta hän voisi syntyä. Kun niiden todettiin olevan valmiit ja keisarinleikkaus voitaisiin tehdä (en suostunut alatiesynnytykseen, koska minulle ei MMC:n vuoksi voi laittaa epiduraalia, ja lisäksi pelkäsin etten jaksaisi ponnistaa tarpeeksi kauan), alkoivat lääkärit pelätä. Mitäs jos odotettaisiin kuitenkin vielä hetki? Sanoin lääkäreille, että minun on pakko jossain vaiheessa kuitenkin synnyttää, joten miksei sitten nyt kun lapsikin on kerran jo fyysisesti valmis tulemaan ulos. Pitkän odotuksen jälkeen tyttäreni syntyi 29.9.2010 klo 8.39 ja oli 49cm pitkä ja painoi 3050g. 

Asuimme ensimmäiset viisi kuukautta vanhempieni luona. Olin vielä todella sairas, selän haava oli kuitenkin alkanut pikku hiljaa paranemaan. Silloin en vielä arvannut että se olisi auki vielä vuosia eteenpäin. Arki alkoi kulkemaan, sisareni lopetti oman päivätyönsä auttaakseen minua henkilökohtaisena avustajanani. Myös vanhemmistani oli paljon apua. Hankin itselleni ja lapselleni isomman asunnon helmikuussa 2011. Sain sosiaalivirastolta meille pesukoneen, kuivurin ja avustajan 16h/päivä, koska minulla ei ole miestä apunani. 

Joskus tunnen itseni yksinäiseksi ja mietin, miten ihmeessä tulen tulevaisuudessa selviämään kasvavan lapseni ja hänen kasvavien tarpeidensa kanssa. Olenko tarpeeksi hyvä äiti hänelle? Kuka hyvän äitiyden määrittää? Onko hyvä äitiys sitä, että pystyn tekemään kaiken itsenäisesti, vai onko se sitä että varmistan lapseni turvallisuuden ja edellytykset hyvään elämään ottamalla sen avun vastaan, mitä perheeni ja yhteiskunta minulle tarjoaa? Mielipiteitä on monia. Mitä sinä ajattelet? 

Lapseni isä ei ole nähnyt tytärtään nyt vuoteen, lapseni on nyt puolitoistavuotias. Joskus kaipaisin normaalia parisuhdetta, kunnes muistan miten vaikeaa kyseisen ihmisen kanssa oli olla edes jonkinlaisissa tekemisissä. Silloin tiedän että pärjään hyvin yksinkin, ilman miestä. Olen päättänyt selviytyä elämästä ja teen parhaani lapseni eteen. Sen enempään en pysty, eikä minun tarvitsekaan pystyä. 

Rankinta t√§ss√§ koko prosessissa on kritiikki. Sek√§ minulla itse√§ni kohtaan, ett√§ yhteiskunnalla minua kohtaan. Kadulla kulkiessamme ihmiset tulevat usein selitt√§m√§√§n avustajalleni, ett√§ onpas kaunis lapsi, mik√§ on nimi, ik√§, sukupuoli, blaa blaa blaa. Aina yht√§ huvittavia ovat ne ilmeet, kun avustajat vastaavat, ett√§ ‚Äúmikset kysyisi lapsen √§idilt√§, h√§n on t√§ss√§ n√§in‚ÄĚ. Monet alkavat siin√§ kohtaa joko voivottelemaan tai hipsiv√§t pikaisesti karkuun. L√§√§k√§riss√§ k√§ydess√§ on sanottu, kun ollaan avustajan kanssa oltu menossa l√§√§k√§rin huoneeseen, ett√§ vain yksi henkil√∂ saa tulla lapsen kanssa sis√§√§n. Kun olen sanonut ett√§ ‚Äúok, menen sitten lapseni kanssa‚ÄĚ, niin kas kummaa kun se avustajakin on saanut tulla. Mystist√§, eik√∂ totta? ¬†Tai kun Laakson sairaalassa kyseltiin ett√§ ‚Äúasuuko lapsesi kanssasi?‚ÄĚ. Tiet√§√§kseni kuitenkin lapset yleens√§ asuvat vanhempiensa kanssa, eik√∂ totta?¬†

Vaikka el√§m√§ on joskus rankkaa, en kuitenkaan tule koskaan katumaan p√§√§t√∂st√§ni. El√§m√§ pienen lapsen kanssa on raskasta, mutta todella rakasta. En vaihtaisi sit√§ mihink√§√§n. Joskus jotkut kavereistani kyselev√§t, eik√∂ ole raskasta kun on koko ajan joku ‚Äúvieras‚ÄĚ kotona ‚Äúkytt√§√§m√§ss√§‚ÄĚ. Vastaan aina, ett√§ totta kai se on joskus raskasta, mutta mit√§ en tekisi lapseni turvallisuuden eteen? Ei pid√§ yritt√§√§ liikaa itse, jos apua on saatavilla.¬†

Minusta ei takuulla koskaan tule maailman parasta äitiä, mutta olen juuri sellaisenaan hyvä. Näin yritän ainakin itselleni vakuuttaa. 

Jos suunnittelet tai olet joskus pohtinut raskautta ja raskaaksi tulemista, voin ainoastaan sanoa tämän: kannattaa kokeilla ja yrittää! Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin selviää, apua on paljon saatavilla ja ihmisten kielteisistä asenteista ei kannata välittää. Uskalla olla äiti juuri sellaisena kuin sinä olet! 

Petra Vuorela